|

|
Perustaminen:
Aika Tammikuun 24 vuonna 1897
Paikka Ingbergin Kahvila Helsinki
Elettiin Venäjän vallan aikaa ja vasta seitsemännet
perustamispaperit hyväksyttiin. 50 teurastajaa, kauppiasta
ja makkaratehtaan omistajaa sekä heidän työntekijäänsä
saivat valita komitean muodostamaan sääntöjä.
Arthur Häggström lausui tuolloin maamme vanhimman
liha-alan yhdistyksen syntysanat.
Tarve yhdistykselle
Yhtenä syynä yhdistyksen perustamiseen voidaan
pitää ajalle ominaista kansallista yhteenkuuluvuuden
henkeä ja taistelua sortovaltaa vastaan. Yhdistyksen
perustamista puolsivat myös alalla vallinneet heikot
olot. Lihakaupan harjoittajien arvostus oli alamaissa
ja viranomaiset eivät kiinnittäneet paljoakaan
huomiota elintarvikekaupan kehittämiseen.
Puutteellisissa oloissa ammattikunta oivalsi, että
vain yhteenliittymällä voitiin heikkoihin oloihin
ja epäkohtiin saada parannusta.
Sääntöjen 1 §
Vieläkin näissä säännöissä
on nykyaikaan sopivia kohtia:
a) valvoa, että teurastaja- ja makkaratyöntekijä-ammattilaiset
täyttävät velvollisuutensa yleisöä
kohtaan, noudattaen tarkasti puhtautta ym. terveydelliseltä
ja yleishyödylliseltä kannalta katsoen.
b) teroittaa ja levittää armeliaisuutta luontokappaletta,
etenkin teuraseläimiä kohtaan.
Tarkoitus.
Tarkoitus on yhteisillä käytännöllisillä
toimilla parantaa jäsenten asemaa niin henkisessä
kuin taloudellisessakin suhteessa, sekä mahdollisuuksien
mukaan vaikuttaa ammatin kehitykseksi ja kohottamiseksi.
Vuodet 1887-1900
Ripeästi liikkeelle. Esiintyi vaatimuksia uuden teurastamon
saamiseksi, joka toteutuikin 1899.
Lihajalostus-alan Nestori lienee ollut K.O.Heikkilä
jolla oli ensimmäinen Suomalaisessa omistuksessa
oleva koneellistettu makkaratehdas.
Hallien aikaa.
Vanha kauppahalli perustettiin 1889, Hietalahden halli
1903 ja Hakaniemen halli 1913. Nämä ovat vanhimmat
ja vielä toimivat hallit Helsingissä. Tosin
Hietalahden halliin kaavaillaan taidehallia.
Merkkihenkilöitä yli sadan vuoden ajalta:
F. Rönnholm 1899
A. Lilefors 1900-1902
V. H. Jokinen 1903-1906
H. Aspeegren 1907-1908
A. Häggström 1909-1911
A. N. Virtanen 1912-1916
A. Eklund 1816-1918
J. H. Seppälä 1919
O. Blom 1920
A. Eklund 1921-1927
J. H. Seppälä 1928-1932
W. A. Piekkola 1933-1935
Fred Kontio 1936-1946
A. J. Saarinen 1947-1956
Unto Sorsakivi 1956-1972
Matti Vainio 1973-2000
Seppo Sorsakivi 2001-
yhteensä 16 puheenjohtajaa, jotkut heistä parikin
kertaa.
14 sihteeriä.
Alkuvuosina yhdistyksellä ei ollut vakituista sihteeriä,
vaan jokaista kokousta varten valittiin omansa.
Vakinaiseen käytäntöön siirryttiin
vuonna 1917. Sen jälkeen ovat sihteerin tehtäviä
hoitaneet seuraavat henkilöt:
Th. Siivonen 1917
A Palmu 1918-1919
Edv. Halme 1920-1922
J. Kainulainen 1923-1925
V. Raitio 1926-1931
Edv Halme 1932
S. Järvinen 1933-1935
S.F. Heino 1936-1946
U. Sorsakivi 1947-1955
A. Aunola 1956-1959
M. Vainio 1960-1966
K. Lehto 1967-1972
L Vuorinen 1973
T. Vainionpää 1974-
15 rahastonhoitajaa
Yhdistyksen rahastonhoitajina ovat olleet:
J.H. Ahovaara 1897-1919
S. Mäntynen 1920
F. Heino 1921-1927
W A Piekkola 1928-1932
M. Paavilainen 1933-1955
HJ. Pircklen 1956-1959
A. Aunola 1960
Y Rusila 1961-1967
S. Saari 1968-1972
K. Lehto 1973-1974
S. Saari 1975-1977
K. Lehto 1978
H. Ring 1979-1980
P Mäkinen 1981-1988
K. Lehto 1989
A Granlund 1990-1993
E. Venho 1994-2002
L. Väisänen 2003-
Seuraava
>>
|

|