Lihakaupan aatelia!

Kauppahalleista K-marketteihin - lihakaupan kehitys Helsingissä läpi vuosisadan

Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry:n perustamisen jälkeen toiminta lähti ripeästi liikkeelle vuosina 1897-1900. Heti aluksi esitettiin vaatimuksia mm. uuden teurastamon saamiseksi lihakauppaa harjoittavien tahojen hyödyksi, ja uusi teurastamo saatiinkin vuonna 1899. Kauppahallit kohosivat suosituiksi ostospaikoiksi, kun vanha kauppahalli perustettiin 1899, Hietalahden halli 1903 ja Hakaniemen halli 1913. Nämä ovat vanhimmat ja vieläkin toimivat kauppahallit Helsingissä. Tutustu tarkemmin Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry:n toiminnan kiehtovista vuosikymmenistä alla olevien linkkien kautta!

Vuodet 1910-1920

Kauppahalli ja kauppatori olivat silloisen Helsingin lihakaupan keskuksia. Varsinaisia lihamyymälöitä oli vähän, ja ne sijaitsivat Kauppatorin ympäristössä. Pieniä myymälöitä oli kivijaloissa ja kellareissa, mutta liikkeet olivat melko alkeellisia. Vuonna 1913 yhdistyksen nimi muuttui Helsingin Teurastaja- ja Lihakauppiasyhdistykseksi, kunnes se sai nykyisen nimensä 1920. Vuonna 1914 lihantarkastukset tulivat pakollisiksi, osuusteurastamojen voima lisääntyi ja monopoli alkoi nostaa päätään lihakaupassa. Myöhemmin osuustoiminnalle myönnettiin monopoli lihan myynnissä, mutta se toi osuustoiminnalle taloudellisia vaikeuksia: kansalaissota johti osuustoiminnan kahtiajakautumiseen. Maailmansota synnytti elintarvikepulan ja kansalaisille annettiin ostokortteja. Perustettiin ensimmäinen yksityinen liha-alan liitto, joka myöhemmin lopetettiin. Tamperelaiset lihakauppiaat perustivat oman yhdistyksensä 1917.

Vuodet 1920-1930

Vuosikymmenen alku oli yhdistystoiminnassa hiljaista ja ajat vakiintuivat. Yksityisyrittäjyys voimistui jälleen vuosikymmenen alkupuolella, kun pula-ajan konkurssiaallosta oli selvitty.

Helsinkiin alettiin suunnitella kunnallista teurastamoa ja lihateollisuus joutui erityisvalvontaan; vuonna 1922 säädettiin lihantarkastuslaki, joka tuli voimaan 1923. Helsingin ja Tampereen yhdistysten jatkoksi Turkuun perustettiin Turun Karja- ja Lihakauppiasyhdistys 1926. Yhdistys pääsi alkuun myös ulkomaisten suhteiden luonnissa.

Pieni episodi

Kansallisteatterissa esitettiin näytelmä Vain ihmisiä, jonka sanoman katsottiin olevan liian osuustoiminnan ajatusmaailman vastainen ja virkamiehet lopettivat esitykset. Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry vei näytelmän kirjoittajalle Artturi Järviluomalle kukkia ja sai ostaa yhden näytelmäkerran itselleen.

Vuosi 1935

Jo 1930-luvulla lihamyymälöiden ilme alkoi muuttua. Myymälät alkoivat olla siistimpiä ja pintamateriaalit helposti puhdistettavia. Tosin sota aiheutti taas pienen pysähdyksen kehityksessä. 1935 perustettiin nykyinen Lihakeskusliitto, silloiselta nimeltään Suomen Lihakauppiaitten liitto. Keskusliittoa oli yritetty perustaa jo useamman vuoden ajan, mutta sodan merkkien ollessa taas ilmassa, helsinkiläiset ja turkulaiset antoivat viimeisen sysäyksen liiton perustamiselle. Perustava kokous pidettiin Mikadossa Helsingissä 28.4.1935. Vuoden lopussa kuului liittoon seitsemän paikallisyhdistystä ja 350 jäsentä. Samana vuonna perustettiin Lihakauppias-lehti, joka on nykyiseltä nimeltään Lihalehti. Tämänkin takana oli Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry, vaikka se ilmestyikin alkuun varojen puutteessa kolmen yrittäjän taloudellisella tuella.

Vuodet 1940-1950

Suomi joutui talvisotaan marraskuussa 1939, joka johti lihansaannin vaikeuksiin varsinkin Helsingissä. Nuorempi lihakauppiaspolvi joutui sotatehtäviin, mutta osuuskauppojen ja teurastamoiden väki sai hoitaa omia tehtäviään. Niinpä yksityinen kauppa jäikin vanhempien ihmisten ja vahvojen naistemme hoitoon sodan ajaksi. Lehdissä ilmoitettiin myytäväksi muun muassa oravanlihaa, ketunlihaa ja kaniinia.

1940 perustettiin Helsingin Lihanhankintayhdistys ja jakelua varten lihanjakelukonttori, sillä säännöstelyn vuoksi elettiin korttiaikaa. Jatkossa sen toiminta ontui, kun salakauppa lisääntyi ja johon yhdistyksen jotkut kauppiaat sotkeutuivat. Suurin osa lihasta meni armeijan muonitukseen, joka aiheutti kansan keskuudessa vääriä luuloja ja erityisesti yksityisiä liikkeenharjoittajia valvottiin tarkkaan.

Vuosikymmen oli käytännössä sodanaikaa ja näin ollen poikkeuksellista. Rauha allekirjoitettiin lopullisesti 1947, josta alkoi nopea kehityksen aika myös lihakaupassa: lihasäännöstelystä luovuttiin ja alkoi paluu normaaleihin aikoihin. 1946 sai yhdistys oman merkin, jonka suunnitteli Ahti Hammar.

Vuodet 1950-1960

Vuosikymmenen aikana lihantuotanto kasvoi nopeasti, mutta säännöstelyä jatkettiin joidenkin elintarvikkeiden kohdalla. Viimeisistä ostokorteista päästiin eroon 1954. Vuosikymmenen alussa uudistettiin lihajalostetehtaita, ja yhdistyksen aloitteesta julkaistiin opas " Nuori lihakauppias". Olympialaiset kiihdyttivät Suomen koko liike-elämää 1952.

Liha-alalla säännöstelystä siirryttiin sääntelyyn. Vielä 1950-luvulla oli maa- ja metsätaloudella keskeinen asema kansantaloudessamme, mutta yhteiskuntarakenteemme muuttuessa 60-luvun alussa myös kaupanala joutui rajuun muutokseen. 1950-luvun loppu oli kuitenkin vielä varsin varovaista uusiutumista. Palveluliikkeiden rinnalle alettiin perustaa itsepalvelumyymälöitä, ja pakkausalan mullistus johti uuden kuluttajapakkauksen keksimiseen.  Ensimmäiset lihavalmistepakkaukset otettiin käyttöön 1953.

Vuodet 1960-1970

Alkoi voimakas keskusliittojen ja tukkukaupan vuosikymmen. Myymäläkoot suurenivat ja väliseinät poistuivat, mutta lihaosasto säilyi kuitenkin päivittäistavarakaupan sydämenä ja vetonaulana. Kehityksen myötä alkoi pienten myymälöiden kuolontanssi, joka jatkuu edelleen; oikeastaan vain kauppahallien lihamyymälät muutamaa muuta kauppaa lukuun ottamatta ovat säilyttäneet paikkansa.

Aluksi yhdistyksen piirissä vastustettiin kehitystä, joka osoittautui virheeksi. Vain osa hyvistä lihakauppiaista sai uuden kauppapaikan esimerkiksi Keskolta, vaikka kauppiaiden ammattitaito oli huippuluokkaa. Osuuskauppojen myymälänhoitajat taas saivat hyviä kauppapaikkoja, koska he osasivat käyttää tilanteen hyväkseen.  Vuosikymmenen edetessä taistelu kauppapaikoista vauhdittui perinteisten myymälöiden muuttuessa valintamyymälöiksi ja uusien myymälöiden perustamisen ollessa vilkasta: esimerkiksi 1959 aikana Helsinkiin tuli 200 uutta elintarvikemyymälää! Tämä heikensi perinteistä lihakauppaa.

Vuodet 1970-1980

Vuosikymmenen vaihteessa alkoi yhdistyksen matkailun ja uusien virikkeiden aikakausi: haettiin uusia ideoita ja tehtiin opintomatkoja eripuolille maailmaa. Matkoja oli tehty ennen sotia muun muassa Viroon, Saksaan ja Ruotsiin, mutta nyt alkoi vilkas tutustuminen uusiin asioihi: matkakohteina olivat Iso-Britannia, Ranska, Italia, USA, Etelä-Amerikka, Kiina, Hongkong, Indonesia ja myöhemmin monet EU-maat. Matka- ja messuohjelma on jatkunut eri muodoissaan.

Yhdistys järjesti yhdessä Lihatukkukauppiasliiton kanssa 1960- ja 1970-luvuilla peräti kymmenkunta tiedotustilaisuutta ruokatoimittajille pääaiheenaan kaupan näkemykset lihan käsittelystä. Aina silloin tällöin käytiin yhdistyksessä myös keskustelua siitä, kenen asialla yhdistys oikein on. Esimerkiksi kauppahalleissa toimivien jäsenten kanssa asioista on väännetty kättä.  Voimavarat päätettiin nahistelun sijasta suunnata lihan ja lihajalosteiden kaupan lisäämiseen, laadun kohottamiseen, uusiin tuotteisiin ja uusien asioiden koulutukseen sekä yhteistyön lisäämiseen viranomaisten, kuluttajajärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa.

Suuryksiköiden rakentaminen jatkui myös 70-luvulla, joka aiheutti sen, että yhdistystä ei enää oikein nähty kaikkien kauppiaiden osalta tarpeellisena. Keskusliikkeet ottivat kouluttajan roolin, joka kieltämättä sopii niille paremmin; tosin erikoiskoulutus sopii myös Lihakauppiasyhdistyksenkin toimintaan. 1970-luvulla toimi myös Vähittäiskaupan keskusliitto, johon esimerkiksi Lihakeskusliitto liittyi: sen myötä yhdistyksen kauppiaat pääsivät vaikuttamaan sen ajan kauppapolitiikkaan. Yhdistyksen aloitteesta perustettiin myös Lihamessut, joita sitten pidettiinkin aina vuoteen 1988 asti.

Vuodet 1980-1990

Suurten yksiköiden rakentaminen jatkui 80-luvulla, ja pienet lihakaupat olivat entistä harvemmassa; kauppahallitkin alkoivat kärsiä kilpailusta. Lihakauppa säilytti kuitenkin imagonsa: se oli joko hyvin hoidettu hallimyymälä tai päivittäistavarakaupan lihaosasto. Pääkaupunkiseutu ennakoi tulevan kehityksen. Yhdistyksen sisällä muodostui sisäisiä ristiriitoja, jotka valitettavasti johtivat jäsenkatoon. Ei oikein ymmärretty, että mahdollisuudet puuttuivat; ne rajoittuivat vain nyrkin pöytään lyöntiin, joka tavallaan vain jarrutti kehitystä. Kehityksen estäminen olisi ollut typerää, sillä olihan yhdistys ollut aina kehityksessä mieluummin mukana ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään.

90-vuotisjuhlien kunniaksi yhdistys julkaisi lehden nimeltä Kaupan aateli, jossa jäsenet ottivat kantaa moniin ajankohtaisiin asioihin.

Vuodet 1990-2000

Järjestöissä alkoi kuohua. Jonkin verran koetettiin vaikuttaa uusperustantaan esimerkiksi niin, että vanhoihin teollisuusrakennuksiin ei voitaisi rakentaa uusia suurmyymälöitä. Siinä jotenkin onnistuttiin.

Suuret osuustoiminnalliset yritykset kuten Eka ja Elanto joutuivat velkasaneeraukseen. Kesko halusi ostaa Tukon ja Elanto joutui vasten tahtoaan yhteistyöhön Tradekan kanssa. Yksityinen kauppakaan ei selvinnyt suuren laman kolhuilta liha-ja elintarviketeollisuuden joutuessa myös ahtaalle. Osuusteurastamojen omistama TLK purettiin ja entisistä yhteistyökumppaneista tuli lähes verivihollisia. Vähittäiskaupan keskusliitto lopetettiin, samoin kuin Kaukeva, jonka tilalle tuli Kaupan Keskusliitto. Jännitteitä oli vuosikymmenen puolivälissä kaupan ja teollisuuden kesken enemmän kuin oli lupa toivoa. Vuosikymmenen alku muistetaan myös kovasta lamasta ja laman loputtua hurjasta tietotekniikan kehityksestä, joka toi mukanaan kovan pörssikeinottelun.

Kaikesta kuohunnasta huolimatta Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry valmistui 1997 viettämään toimintansa 100-vuotisjuhlia perusteellisesti: johtokunnalle ja jäsenistölle sekä yhteistyökumppaneille ja lehdistölle järjestettiin ikimuistoiset juhlakokoukset illallisineen ja ohjelmineen. Vuosikymmenen lopulla siirryttiinkin sitten vastaanottamaan euroa oikein tositoimin.

Lue lisää!