2000-luvulla Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry oli saavuttanut jo kunnioitettavan, yli sadan vuoden iän. Kuluttajat alkoivat yhä enenevissä määrin kiinnostua ruoanlaitosta sekä tasokkaiden ja kotimaisten lihatuotteiden saannista. Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry on koko historiansa ajan ollut laadukkaan lihan, moitteettoman hygienian ja erinomaisen palvelun puolestapuhuja. 2000-luvulla tämä kehitys jatkuu edelleen, ja Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry:llä onkin erityisasema liha-alan asiantuntijana. Yhdistyksen toimintaan kuuluu jatkuvasti ruuanlaiton eri tapojen opettaminen myymälöiden henkilökunnalle ja kauppiaille. Tutustu tarkemmin 2000-luvun vaiheisiin alla olevista linkeistä!
Vuonna 2000 alettiin keskustella viinien saamisesta ruokakaupan valikoimiin, ja yhdistys järjestikin koulutustilaisuuden viinin ja juuston merkeissä. Erilaiset koulutukset alkoivat kuulua erottamattomasti yhdistyksen toimintaan. BSE-tauti eli ”Hullun lehmän tauti” koetteli koko Eurooppaa, mutta onneksi Suomi selvisi epidemiasta kohtuullisen vähin kolhuin kiitos hyvän elintarvikevalvontamme.
Vuonna 2001 yhdistyksen järjestämän koulutuksen teemana olivat ruoka ja kastikkeet, ja osa jäseniä osallistui Ravintolakoulu Perhossa aiheeseen liittyville kursseille. Vuoden loppu oli myymälöissä kiireistä aikaa, kun hintoja vaihdettiin europohjaiseksi, myös markkojen tuli olla näkyvissä vuoden alussa. Kauppa jatkoi fuusioitumistaan ja ulkomaiset ketjut alkoivat pikkuhiljaa vallata markkinoitamme.
Vuonna 2002 siirryttiin euroihin sanoen markalle hyvästit, vaikka ostoksia tehdessä tulee aina verrattua euroa markkahintaan. Tuore-elintarvikkeiden myyjien ja käsittelijöiden tulee valmistautua hankkimaan hygieniapassi. 2002 yhdistyksen johtokunta teki myös tutustumismatkan Moskovaan, jonka aikana tutustuttiin Moskovan lihakauppaan todella monipuolisesti käyden läpi niin lihatorit, herkkukaupat, kauppahallit kuin suurmyymälätkin.
Vuosi 2003 oli kaupan alalla varsin mielenkiintoinen, kun saksalaisketju Lidl teki maihinnousun Suomeen ja sekoitti kaupan kuvioita melkoisesti. Kaupan muuttuessa ja matkailun yleistyessä uudet ruokalajit ja makuelämykset tulevat tänne pohjolaankin, ja kaupan pitäisi pysyä kehityksessä muka ja kyetä opastamaan uusien ruokien valmistuksessa. Niinpä 2003 tarjosimme jäsenille Sushi-kurssin, jossa opittuja tietoja pystyi mainiosti hyödyntämään palvelutiskin takana. Yhdistys teki myös seminaari- ja opintomatkan Keski-Eurooppaan, jossa tutustuttiin uusiin jäsenmaaehdokkaisiin ja heidän lihanjalostusteollisuuteensa.
Ilmassa oli kovaa kiistelyä siitä, onko maataloudella Suomessa tulevaisuutta, jos maakohtaisista tukiaisista joudutaan luopumaan. Ainakin neljän vuoden siirtymä kuitenkin hyväksyttiin EU:ssa. Yhdistys siirtyi nykyaikaan kutsumalla jäsenet ATK-kurssille, vaikka ensimmäiset tutustumiset ATK:n käyttöön olikin järjestetty jo 1992 Helsingin kauppaopiston aikuiskoulutusosastolla. Lisäksi siirryttiin kokonaan paperittomaan tiedottamiseen ottamalla käyttöön johtokunnan ekstranet.
Vuosi 2004 oli kaupan kilpailun kannalta taas kerran kovaa vääntöä, kun Lidl-ketju oli kehittynyt tulokkaasta vakavasti otettavaksi kilpailijaksi. Muutenkin kilpailu kiristyi rajusti. HOK-Elanto ei oikein ollut päässyt vielä vauhtiin, mutta siltä suunnalta oli odotettavissa isompaa tulemista. Kesko avasi Casa-ketjunsa, mutta tulevaisuus näyttää, tuleeko siitä pysyvää toimintaa kaupan kilpailuun. Asiantuntijat veikkasivat, että tulossa olisi vielä kolmas aalto jonkun ulkomaisen ketjun tullessa Suomeen.
Yhdistys järjesti Ravintolakoulu Perhossa kauppiasjäsenille ja heidän henkilökunnalleen kurssin, jonka teemana olivat kalat. Keittiömestari Simo Kangas toimi mainiona kouluttajana. Johtokunta opetteli myös makkarantekoa AB Kastén Oy:n tiloissa.
Liha-ala selvisi vuodesta 2005 hyvin. Pienet yksiköt nostivat päivittäistavarakaupassa myyntiään, vaikka muuten nousu oli vähäistä. Terveysvaarat uhkasivat ainoastaan siipikarjakauppaa lintuinfluenssaepidemian takia. Vuoden aikana suuret lihatalot lisäsivät omistustaan ulkomailla ja eläkkeelle siirtymisen vuoksi moni johtokin vaihtui. Lihakeskusliitto täytti pyöreät 70 vuotta juhlien pitkää taivaltaan Kalastajatorpalla. Ikätoverikseen he saivat Lihalehden, joka vuoden aikana täytti myös 70 vuotta.
Syksyllä pidettiin riistakoulutus, jonka opettajana toimi Chef de Cuisine, Gero Hottinger. Jatkoa koulutuksiin oli luvassa, kun vuoden lopulla Elintarviketeknologianlaitokselle myönnettiin 5 000 euron apuraha käytettäväksi alan opetukseen ja tutkimukseen.
SOK-konserni suunnitteli Suomen Sparin ostoa, mutta vasta monien mutkien jälkeen kauppa toteutui. Lidl oli myös vakiinnuttanut asemansa, ja ABC-huoltoasemakeskuksista oli tullut merkittävä kilpailija normaalille päivittäistavarakaupalle.
Yhdistys kävi opinto- ja virkistysmatkalla Skotlannissa tutustuen paikalliseen päivittäistavarakauppaan ja tuottajiin ja vieraillen mm. meijerissä, lypsykarjatilalla sekä perinteisellä lihakarjatilalla. Matkaan kuului myös tutustumista Skotlannin historiaan sekä tietenkin viskitislaamoon, joista kävimme Chivas Regal -tislaamossa.
Mitään suuren suurta ei yhdistyksen kuvioissa tapahtunut vuonna 2006. Jäsenmäärä kasvoi hieman, joka on tyytyväisenä pantu merkille. Yhdistyksen talous on edelleen kohtuullisen hyvällä mallilla. Kohtasimme pari suurta menetystä, kun pitkäaikaiset aktiivijäsenet Sven Snell ja Irene Peltonen poistuivat joukostamme.
Yhdistystoiminnan osalta vuosi oli aktiivinen. Pidettiin kaupunkikierroksia, käytiin yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelussa ja matkailtiin Islannissa tutustuen paikalliseen elämänmenoon ja elintarviketuotantoon. Lihakeskusliitto piti jälleen mittavan osallistujajoukon keränneen kokouksensa Turussa, ja ehdittiinpä matkan aikana nauttia Turun nähtävyyksistäkin.
Kaupan myynti kehittyi suotuisasti vuoden 2006 aikana. Alle neljänsadan neliön myymälät saivat olla auki sunnuntaisin ja se takasi niille mukavaa lisämyyntiä. Lidl jatkoi edelleen myymälöiden perustamista ja teki jonkinlaista lovea muun kaupan myyntiin. Kilpailutilanne eli jatkuvasti: SOK:n ostettua Spar-ketjun jatkui kauppiaiden epävarmuus paikoistaan, ja lopulta Kilpailuvirasto antoi päätöksen jonka mukaan osa myymälöistä piti myydä kilpailijoille. Syntyi M-ryhmä, jonka muodostivat omissa tiloissaan sijaitsevat myymälät ja Kesko päätti, että K-kaupat pysyvät kauppiasvetoisina. Helsingin seudun suuret kauppakeskukset Itäkeskus, Jumbo, Leppävaara, Kamppi ja Sello laajenevat edelleen.
Yhdistyksen perustamisesta on vuonna 2007 kulunut kunnioitettavat 110 vuotta. Johtokunta päätti pitää vähän juhlavamman vuosikokouksen muisteloiden merkeissä, ja juhlista sukeutuikin ikimuistoiset karkelot. Yhdistyksen pitkäaikainen, vuosina 1974–2007 toiminut sihteeri Taisto Vainionpää jäi ansaitulle vapaalle ja uudeksi sihteerikseen uusi johtokunta valitsi keskuudestaan Matti Granlundin, joka on neljännen polven liha-alan ammattilainen.
Helsingin Lihakauppias Ry:n toiminta jatkui tavanomaiseen tapaan. Kilpailu alallamme kiristyi entiseen malliin, ja vahvasti puhuttiin arvonlisäveron alentamisesta. Kovaa kiistaa käytiin myös EU-tuonnin tiimoilta, ennen kaikkea Brasiliasta tuodun lihan osalta. Tänä vuonna yhdistys ei tehnyt matkoja ulkomaille, vaikka ruokamatka Ranskaan yritettiin kyllä järjestää. Osallistujia ei ollut kuitenkaan tarpeeksi, joten se peruuntui. Muihin mukaviin tapahtumiin kuitenkin osallistuttiin, kuten Lihakeskusliiton kesäkokoukseen, teatterikäyntiin sekä uuden senioritoimikunnan järjestämään joulukonserttiin, jonka päätähtinä loistivat Jari Sillanpää ja Katri Helena.
Vuonna 2008 yhdistyksen toiminta jatkui rauhallisissa merkeissä uuden johtokunnan toimesta, vaikka odotettavissa oli vaikeat taloudelliset ajat taantuman iskiessä rahoitusinstrumentteihin globaalitasolla. Yhdistyksemme jäsenmäärä on taas vaihteeksi lisääntynyt ja alkaa nyt kolminumeroisin luvuin. Puheenjohtajamme Seppo Sorsakivi toi toimintakertomuksessa esille tärkeän seikan kiinnittämällä huomiota siihen, että moniko muu yhdistys Suomessa on saavuttanut yli sadan vuoden iän Helsingin Lihakauppiasyhdistys Ry:n lisäksi. Koska ruoan ja ruokailun on tutkimusten mukaan todettu olevan yhä merkittävämpi syy matkakohteen valintaan, suunnittelivat senioritoimikunnan vetäjät Ritva ja Matti seminaarimatkan Italiaan Gardajärvelle. Matkan aikana tutustuttiin niin parmankinkun kuin viininkin valmistukseen.
Vuosi 2009 alkoi epävarmoissa merkeissä talouden osalta. Kaupan osalta vuosi meni kuitenkin uhkakuvista huolimatta odotettua paremmin. Yhdistyksen talous oli edelleen vakaalla pohjalla huolimatta vuoden aikana osakemarkkinoilla tapahtuneesta lyhytaikaisesta notkahduksesta.
Vuoden lopussa oli yhdistyksen jäsenmäärä tasan 100, johon puheenjohtaja Seppo Sorsakivi oli tyytyväinen; hänen mukaansa jäsenmäärä näyttäisi tulevana vuotena jopa lisääntyvän. Samoin hän kiitteli jäseniä vilkkaasta osallistumisesta yhdistyksen rientoihin.
Yhdistys teki syksyllä jälleen yhden suosituista opinto- ja seminaarimatkoistaan Sardiniaan, jossa tutustuttiin saaren lähiruokakulttuuriin ja viininvalmistukseen.
Vuonna 2010 on kritiikki kahta suurinta kaupan keskusliikettä kohti lisääntynyt valtakunnallisesti jonkin verran. Näinhän aina tapahtuu, kun halutaan muutoksia ja uusia tuulia kauppaan. Ensi vuoden tulevat eduskuntavaalit ovat alkaneet puhuttaa kansaa samoin kuten muutamissa EU-maissa tapahtuvat rahoituskriisit, jotka tulevat olemaan hankalia ratkottavia. Lihatuottajat ovat vaikeuksissa, joka heijastuu tulevaisuudessa lihan tuotantoon. Yhdistys teki koulutus- ja opintomatkan Kroatiaan, jossa jäsenet tutustuivat paikalliseen ruokakulttuuriin ja historiaan.
Vuosi 2011 aloitettiin tuttuun tapaan vuosikokouksella Teatteriravintola Nyyrikissä Helsingin Käpylässä. Yhdistyksen jäsenmäärä on vakiintunut sadan jäsenen paremmalle puolelle ollen 106 jäsentä. Muita merkittäviä päätöksiä olivat jäsenmaksun pieni korottaminen sen oltua jo vuosia sama. Yhdistyksen talous on edelleen vankalla pohjalla. Vuoden 2001 kulttuuri- ja seminaarimatka tehtiin Maltalle, jossa tutustuttiin paikalliseen kulttuuriin sekä vähittäiskauppaan.
Päällimmäisenä yleisistä alaan vaikuttavista asioista on ollut eteläisen EU-maiden velkaongelmat, ja rahan pumppaaminen sinne onkin aiheuttanut kovaa kritiikkiä. Vaikka pörssi ja rahastokurssit laskivatkin pitkää liukua, Suomessa kaupan osalta näyttää melko hyvältä. Positiivisena asiana luomuruoan suosio nousee edelleen kaikista ongelmista huolimatta, ja liha-alakin saanee osansa luomuruoan suosiosta.